Potilaana lastenosastolla

Jos tulette tutkimukseen tai toimenpiteeseen kutsuttuna ja ette voi tuoda lasta osastolle sovittuna päivänä, ilmoittakaa asiasta mahdollisimman pian. Jos perheessä on tarttuvia tauteja tai jos lapsi itse on sairastunut, lasta ei voi tuoda osastolle. Epäselvissä tapauksissa soittakaa osastolle.

Lapselle on hyvä ottaa mukaan unilelu tai jokin muu hänelle tärkeä "juttu". Lapset voivat halutessaan olla omissa vaatteissaan, mikäli vanhemmat huolehtivat niiden puhtaudesta. Magneettitutkimukseen ja leikkaussaliin meneville vaihdetaan aina sairaalavaatteet. HUOM! Sairaala ei vastaa omista leluista ja vaatteista.

Omat käytössä olevat lääkkeet, erikoismaidot tai lapsen hoitoon/liikkumiseen tarvittavat tärkeimmät apuvälineet on myös syytä ottaa mukaan.

Lapsen joutuessa sairaalaan pyrimme järjestämään hänen olonsa mahdollisimman viihtyisäksi. Pienet palkinnot toimenpiteiden jälkeen saavat monesti ikävätkin asiat unohtumaan.

Osaston ulkopuolella on myös pieni leikkitila, jonka käytöstä saat lisätietoa henkilökunnalta. Lapsen iän, voinnin ja mielenkiinnon mukaan osastolta löytyy erilaisia viihdykkeitä, esimerkiksi leluja ja pelejä. Erityisen tärkeitä viihdykkeet ovat silloin, kun lapsi joutuu infektion tai jonkun muun syyn takia olemaan huoneessaan. Lapsella on mahdollisuus ulkoiluun voinnin, tutkimusten sekä osaston kokonaistilanteen salliessa.