EEG - aivosähkökäyrätutkimus

EEG-tutkimuksessa rekisteröidään aivojen sähköistä toimintaa. Tutkimusta käytetään selvitettäessä keskushermoston sairauksia mm. epilepsiaa, muita kohtausoireita ja tulehduksellisia sairauksia. Tutkimusta varten on varattava aikaa 60-90 minuuttia. Tutkimukseen tullessa hiusten on oltava puhtaat ja kuivat.

Aikuisen ensisijainen tutkimus on ns. tavallinen EEG-tutkimus, jolloin saa nukkua normaalisti edellisen yön. Eräitä sairauksia epäiltäessä on tärkeää saada käsitys aivosähkötoiminnasta myös voimakkaassa väsymystilassa. Unideprivaatio-EEG vastaa tavallista EEG-tutkimusta, mutta tutkittava valvoo tutkimusta edeltävän yön.

Lapsen EEG-tutkimuksessa rekisteröidään valvetta, torketta, unta ja heräämisvaihetta. Tämän vuoksi lasta valvotetaan tutkimusta edeltävänä yönä erillisen ohjeen mukaan. On tärkeää lukea potilasohje etukäteen. Oman unilelun voi ottaa mukaan. Elektrodien kiinnittämiseen liittyvä päänahan rapsuttaminen voi tuntua joistakin hieman epämukavalta, mutta itse tutkimus on kivuton. Tutkimuksen kulkuun voi tutustua tästä (TYKSin tekemä video Terveyskylän sivuilla).

Pitkäaikaisrekisteröinnillä (aEEG) rekisteröidään aivosähkötoimintaa mukana kannettavalla laitteella. Rekisteröintiaika on 1-2 vuorokautta. Mikäli rekisteröintiaikaa jatketaan toinen vuorokausi, toisena tutkimuspäivänä tullaan käymään laitteen tarkastusta ja akun vaihtoa varten. Tutkimus tapahtuu yleensä kotona ollessa, mutta hoitavan lääkärin erikseen määrätessä tutkimus voidaan tehdä myös sairaalassa. Rekisteröinnin aikana pidetään päiväkirjaa, jonka täyttämiseen saa ohjeet tutkimuksen yhteydessä.