Hyppää pääsisältöön

Teho- ja valvontaosasto

Tehohoito on sairauksien ja onnettomuuksien yhteydessä kehittyneiden vakavien, mutta ohimeneviksi arvioitujen elintoimintahäiriöiden valvontaa ja hoitoa, jossa tarvitaan tehostetun hoidon yksikköön kehitettyjä hoitomenetelmiä, laitteita ja erikoisosaamista.

Tehostetussa valvonnassa hoidetaan potilaita, jotka tarvitsevat osastohoitoa vaativampaa, mutta tehohoitoa kevyempää hoitoa, esimerkiksi isojen leikkausten tai onnettomuuksien jälkeen. Myös neurologiset valvontahoitoa tarvitsevat potilaat hoidetaan yksikössä, esimerkiksi akuutin aivoverenkiertohäiriön tai kouristuskohtauksen saaneet.

Yksikössä on 7 tehohoitopaikkaa ja 8 valvontahoitopaikkaa.

Teho-osaston jälkipoliklinikkatoiminta

Potilaat, jotka ovat olleet tehohoidossa vähintään kuusi vuorokautta kutsutaan jälkipoliklinikkakäynnille puolen vuoden kuluttua tehohoidosta. Käynti on vapaehtoinen ja maksuton. Vastaanottokäynnillä potilas tapaa tehohoitajan ja halutessaan lääkärin.

Käynnillä potilaat haastatellaan ja he voivat kysyä hoitojaksoon liittyvistä mieltään askarruttavista asioista. Käynnillä potilaan on mahdollisuus myös tutustua teho-osastoon yhdessä tehohoitajan kanssa.

Koska jälkipoliklinikka käynti ei ole hoidollinen käynti, eivät potilaat saa KELA-korvausta matkakuluista.

Läheiselle

Vierailut

Potilaalle on tärkeää, että läheiset vierailevat osastolla, mutta hän voi olla väsynyt ja voimaton. Siksi toivomme, että vain lähiomaiset käyvät osastolla ja että vierailut ovat lyhyitä. Voit vierailla mihin kellonaikaan tahansa, mutta huomioithan, että saatat joutua odottamaan, mikäli hoitotilanne niin vaatii. Osaston toiminnan kannalta suositeltavin ajankohta vierailuille on klo 15–20. Lasten vierailut sovitaan erikseen lääkärin kanssa.

Tullessa ja lähtiessä osastolta pese kädet infektioiden ehkäisemiseksi. Sulje matkapuhelin tullessasi osastolle. Sairaala Novan aulasta löytyy lukittavia kaappeja omaisten tavaroiden lyhytaikaiseen säilytykseen.

Potilaan voinnin tiedustelu

Teho- ja valvontaosastolla potilaalla on jokaisessa työvuorossa omahoitaja, joka vastaa hoidosta yhdessä lääkäreiden kanssa. Tietoa läheisesi voinnista ja hoidosta saat omahoitajalta ja lääkäreiltä.

Vastuuhenkilöt

ylilääkäri Johanna Tuukkanen, ylihoitaja Jarmo Hiekkataipale, osastonylilääkäri Anni Pulkkinen, osastonhoitaja Anu Antikainen, apulaisosastonhoitaja Ulla Rantalainen

Yhteystiedot

014 269 1139

Hoitajantie 3, 40620 Jyväskylä

Sairaala Nova G2